UrhoMatti:Digit - Teekkariperinteitä jo vuodesta 1999
DigiWiki
Virall. & trad.
Suomen Turussa perustettu Digit ry aloitti
taipaleensa vuonna 1999, kun Turun yliopistossa
aloitettiin yhteistyössä Åbo Akademin kanssa DI-tutkintoon
johtava koulutusohjelma. Järjestö edusti
vielä viime vuoteen asti ainoana Turun yliopiston
ylioppilaskunnan alayhdistyksenä DI-opiskelijoita,
kunnes Nucleus eli biotekniikan koulutusohjelman
opiskelijoita edustava ainejärjestö perustettiin. Nyt
teekkareita on Turussa siis jo kahdessa
suomenkielisessä killassa, joten kiltoja on siis
yhteensä jo neljä.
Koulutuksen alkaessa kyseessä oli kansainvälinen koulutusohjelma. Käytännössä tämä tarkoitti sitä, että osa kursseista luennoitiin muulla kuin Suomen kielellä. Koska Digit oli alkutaipaleellaan pääasiassa tietotekniikan kilta, niin nimi valittiin heijastamaan tätä. Ehdotuksia oli useita, mutta Digit oli selvästi muita parempi vaihtoehto. Nimen alku kuvaa DI-koulutusta ja digit tarkoittaa englanniksi numeromerkkiä, joka taas terminä liittyy läheisesti tietotekniikkaan.
Turun yliopisto sai vuonna 2004 oikeuden myöntää DI-tutkintoja, ja tämän seurauksena koulutusohjelma laajeni elektroniikkaan ja tietoliikennetekniikkaan. Samalla katkesi koulutusohjelman kiinteä linkki Åbo Akademiin, vaikka yhteistyö jatkuukin edelleen vahvana.
Vuonna 2004 vietettiin myös yhdistyksen 5-vuotispäiviä, ja ensimmäisiä valmistuneita alkoi putkahtelemaan enemmänkin opintoputkesta. Wappuna 2006 liehui Digitin lippu ensimmäistä kertaa mäellä kunnioittamassa uusia lakitettavia fukseja. Voitettiinpa valtakunnallinen TiTeenien Taistokin tuossa aikanaan viimeksi lappeen Rannassa. Digit on myös tuottanut Pilde & Napander -nimistä wappulehteä aina vuosituhannen vaihteesta lähtien vaihtelevilla kansilla, ja näitä lehtiä ovat joka vuoden fuksit päässeet Turun toreille myymään ja testaamaan markkinointikykyään.
Tätä tekstiä kirjoitettaessa on kaksi uutta läpimurtoa jälleen käsillä: laulukirjamme julkistaminen ja vuoden 2009 10-vuotisjuhlat. Näitä tullaan juhlistamaan kosteasti ja oikealla teekkarimielellä.
Käsissäsi oleva laulukirja on nimeltään Urho Matti. Laulukirjallamme on jo siis ennen painamistaan tarina kerrottavana. Alkuperäisen nimen piti olla Pikkumusta, mutta mustaviittaiset historioitsijat olivat sen joskus vuosia sitten itselleen julmuudella ryöstäneet. Tästä syystä nimi muutettiinkin uuden äänestyksen tuloksena muotoon Urho Matti – Greatest Bits. Päätittelistä mainittakoon, että kyseessä on armeijaslangin sanastoa, toisin kirjoitettuna UM eli uusiksi meni. Toivottavasti tämän uuden kirjan myötä eivät excubussitkaan ole enää niin kovin hiljaisia.
Alussa digittejä oli vain muutama kymmen, mutta nykyään Digitillä on jäseniä jo toista sataa ja koko kasvaa joka vuosi monella fuksilla. Varhaishistoria on ollut lyhyt, mutta menestyksekäs. Olemme vain pienessä ajassa saaneet äänemme kuulumaan aina Ouluun asti. Jäämme odottamaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
